Iltapäivää. Ajattelin pitää pienen tauon unkarin välikokeeseen lukemisesta, ympäristöystävällisen valmistuksen raportin tekemisestä sekä erikoisten työstömenetelmien powerpointtien kasaamisesta ja kirjoitella blogia. Ainiin ja metallurgiaakin pitäis ehtii lukee viel torstaiks.. Eli koska ensiviikko on tosiaan meikäläisen viimeinen viikko Miskolcissa ja opiskeluhommat ovat edelleen sen verran levällään ettei niistä kannata vielä kirjoitella, ajattelin listailla hieman asioita joita uskon jääväni kaipaamaan vaihtoajan jälkeen, ja toisaalta myös asioita joita luultavasti ei tule ikävä.
Aloitetaan kämppiksestä, jota varmasti kyllä Suomeen palattuani tulee muisteltua, mutta joka välillä myös osaa aiheuttaa hitusen harmaita hiuksia. Rodrigue on siis espanjalainen 25 vuotias lentokonetekniikan opiskelija. Erittäin huumorintajuinen ja mukava kaveri, jonka englanninkielen taito on todella hyvä, joten kommunikaation suhteenkaan meillä ei ole ollut ongelmia. Yhdistävänä tekijänä on toiminut myös tapa viettää epänormaalin paljon aikaa tietokoneella. Toisaalta kämppis muutti Unkariin suoraan vanhempiensa luota, eikä siis aikasemmin ole asunut omillaan. Tämä näkyy etenkin siinä, että omien jälkien korjaaminen oikeastaan jokapaikassa jää tekemättä, keittiö siivoamatta ja tiskit tiskaamatta. Ennenkuin asioista mainitsee. Silloin tiskit luultavasti hoituvat, mutta seuraavan kokkausrupeaman jälkeen jäävät taas lavuaariin. Onneksi meillä on sangen vähän astioita. Kämppis myös ilmeisesti kuvittelee, että äiti ostaa edelleen kaikki normaalissa taloudenpidossa tarvittavat hyödykkeet, kuten rätit, roskapussit, vessapaperit, talouspaperit ynnä muut. Onneksi ne ovat tässä maassa käytännössä ilmaisia. Jännittää mitä tapahtuu, kun meikä nostaa kytkintä ja kämppis jää kevääksi omilleen. Pärjääköhän se? Myöskään meidän vuorokausirytmit eivät aivan satu kohdalleen, joka ei tosin mahdottomasti haittaa. Nykyään kämppis on rytmissä, jossa nukkumaan käydään neljän ja viiden välillä aamulla, herätään yhdeltätoista, käydään takaisin nukkumaan kahdelta ja herätään neljältä. Kukin tavallaan.
Muita asioita, joita epäilemättä jään kaipaamaan, ovat:
+ Hintataso. Lähes kaikki on naurettavan halpaa. Etenkin ruoka ja juoma, sekä kaupoissa että ravintoloissa ja baareissa.
+ Kaupat ja pikaruokakulttuuri. Ruoan suhteen Suomi on kehitysmaa. Jopa täällä itäblokissa jokaisessa ruokakaupassa on juustotiski, lihatiski sekä kalatiski, isoimmissa kaupoissa myös akvaario josta saa varmasti tuoretta fisua. Pikaruoasta tarjolla on mäkkärin, pizzan ja gyroksen lisäksi myös kiinalaista ja japnilaista evästä, todella asiallisilla hinnoilla.
+ Vaihtokaverit. Toki täällä tapaamia uusia kavereita varmasti muistelee lämmöllä vielä kotonakin. Kämppiksen lisäksi etenkin saksalaisia vaihtarikavereita. Lisäksi joka viikkoiset, eri maalaisten vaihtareiden järjestämät illalliset ovat olleet todella hauskoja tapahtumia.
+ Syksyn kelit. Sääolot ovat syksyllä Unkarissa merkittävän paljon inhimillisemmät kuin Suomessa. Kolme kuukautta pitkä harmaa, märkä ja pimeä aika puuttuu käytännössä kokonaan. Sadepäivät ovat syksyllä olleet todella harvassa, ja ensilumen tullessa maa oli vielä vihreä.
Asioita, joita tuskin tulee ikävä:
- Huono kielitaito. Miskolcissa ei pärjää edes englannilla, unkaria pitäisi osata. Ja se taas on kielenä miltei mahdoton. Edes asuntolan, johon kaikki yliopiston ulkomaiset vieraat sijoitetaan, johtaja ei osaa sanaakaan englantia.
- Törkyisyys. En tiedä miten tämän muotoilisi. Roskien ja jätteen suhteen tuntuu vallitsevan 'poissa silmistä, poissa mielestä' -kulttuuri. Vaan kun ne eivät siellä ojassa, takapihalla, pikku metsikössä tai junaradan varressa ole edes poissa silmistä. Rakennuksista iso osa on melko huonossa kunnossa, ja graffitteja on kaikkialla.
- Säätäminen. Tätä on hyvin vaikea selittää, se pitää itse kokea. Miltei kaikkeen liittyy suunnaton määrä säätämistä, johon on erittäin vaikea suhtautua positiivisesti, etenkin kun kielestä ei ymmärrä sanaakaan. Esimerkkeinä vaikkapa asuntolan huoneen vastaanottaminen, opiskelijakortin hankinta, kirjastokortin hankinta, kylpylässä käynti tai safkan tilaaminen koulun ruokalassa. Tämä saattaa valitettavasti olla jäänne neuvostoajoista, tulee mieleen asiointi Venäjän rajalla.
- Opetuksen taso yliopistolla. Vaikkei opetuksen tasossa sinänsä ole mahdottomasti valittamista, on LUT aivan eri tavalla niinsanoaksemme ajan hermolla.
- Ikävöinti. Vaikka olen viihtynyt Unkarissa hyvin, eikä varsinaisesti koti-ikävää ole missään vaiheessa ollut, on ikävä kuitenkin Suomeen jääneitä ihmisiä kohtaan läsnä.
Siinä nyt joitakin asioita, joita mieleeni juolahti kävellessäni päivemmällä Tescolle ja takaisin raikkaassa alkutalven säässä. Kyllä, kävin kävellen kaupassa, enkä edes kampusalueen Lidlissä. Päällimmäinen syy tähän lienee tosiasia, että viimepäivät on tullu vietettyä lähinnä kouluhommien parissa kämpillä. Paitsi eilisilta, lähdin espanjalais-saksalais-italialaisen ryhmittymän mukaan keskustaan sporttibaariin vahtimaan futista, Real Madrid - Barcelona. Barcelona voitti loppujenlopuksi 5-0. Kämppis oli murheen murtama. Ja itse en vieläkään ymmärrä koko lajin päälle pätkääkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti